Runoaitta Poem Gallery
Meren rannalla
Istun rannalla ja katselen merta, kuin ajatuksiani
usein niin tyyniä ja rauhaisia
toisinaan ylös, alas harhailevia kuin aallot,
jotka tuulen voimasta ryöpsähtävät
ja rientävät vaahtopäisinä raivoisasti eteenpäin.
Rantakalliot niin vahvat ja väkevät,
vuosien saatossa veden kaivertamat
heijastavat taivaan ja meren värit
aallot nousevat pintaa koskettaen
linnut rauhaisan lepopaikan valiten.
Rantaniityn kukat ja kivenkolot
punaista purppuraa ja auringon kultaa,
keskellä vihreää auvoisuutta,
vain myrsky voi rikkoa ja haavoittaa,
veden niiden ylle vyöryttää.
Entä myrskyn jälkeen , eikö
luonto taas nouse loistamaan
auringon kultaamana kasvamaan
saaden ympäristön elämään.
Eivät ne murehdi tai mieti vaihtoehtoja.
Minussakin on meri, niitty ja rantakallio
Mitä osaan heijastaa itsestäni,
miten toimin elämän myrskyssä,
osaanko taas nostaa pääni ja jatkaa
uskoen valon parantavaan voimaan.
21.6.2007 Ritva Piho
Copyright© 2003-2008 Ritva Piho
Enkeli
Enkeli istui viereeni,
aivan hiljaa, yllättäen,
lämmin käsi hyväili
pois kyyneleet poskiltani.
Enkeli minua lohdutti,
pahan kaiken karkotti.
Äkkiä siihen ympärille
lämmin valo säteili.
Enkelin myötä elämäni,
löysi uuden suunnan.
Voin iloiten ma kulkea:
Rakkaus poistaa tuskan.
1.12.2003 Ritva Piho
Rukous
Kiitos, kiitos Herrani,
Sua kiitän tänäänkin,
Armostasi suuresta,
Rakkautesi voimasta.
Eilen olin tuskissani,
en nähnyt lähellä apua,
tyhjyys täytti sydämeni,
ei näköpiirissä valoa.
Silloin käteni mä kohotin,
ja katsoin ylös taivaihin,
sydämeni täysin avasin
pois kaikki tuskani valutin.
Herra kuuli rukoukset,
sydämeni huokaukset.
Katsoi alas hymyillen,
”Luota minuun, uskoen. ”
1.12.2003 Ritva Piho
Mitä kuulen
Kulkiessani metsässä
kuulen vienon tuulen
humisevan puiden lomassa
lehvistöä värisyttäen.
Kulkiessani rannalla
kuulen meren pauhun
veden vyöryessä kohti
mahtavina aaltoina.
Kulkiessani niityllä
kuulen luonnon ääniä:
heinäsirkan siritystä
tai pikkulinnun laulua.
Kulkiessani elämässä,
mitä silloin kuulen,
mitä ääniä seuraan,
minkä polun valitsen.
Anna Herra minulle
herkät korvat kuulla,
mikä ääni on oikea,
missä on sinulta sanoma.
28.7.2003 Ritva Piho
Mitä näen
Katsoessani taivaalle,
mitä siellä näen:
päivänsinen kuulauden,
tummien öiden tähtiloisteen.
Katsoessani pientä lasta,
mitä hänessä näen:
tutkivien silmien viattomuuden,
Luojasta heijastuvan Rakkauden.
Katsoessani lähimmäistä,
mitä ihmisessä näen:
vaatteet, korean ulkokuoren,
vai sisäisen sielun kauneuden.
Katsoessani ympärilleni,
mitä hyvää näen,
mitä monista houkutuksista
valitsen matkaevääksi.
Herra anna minulle
kirkkaat silmät erottaa
Rakkautesi ja Armosi teot
kaiken turhuuden keskellä.
29.7.2003 Ritva Piho
Kivestä hiottu timantti
Olin suurella hietikolla pieni kivenmurunen,
moni vain käveli ylitseni, minua tuskin huomasi.
Harvoin joku tarttui minuun, heittäen nopeasti takaisin,
silloin saatoin joskus joutua, jopa meren aaltoihin.
Ei minussa ollut hohtoa, ei kimmeltävää pintaa.
En keräilijälle kelvannut, ei minua painettu vasten rintaa.
Eräänä päivänä lempeä käsi tarttui minuun hellästi.
Ystävällisin ja rakastavin silmin katsoi ylhäältä alas puoleeni.
Tietoinen hymy huulillaan Hän minua pientä katseli.
” Timantin, teen sinusta timantin ! ”Hän yllättäen lausahti.
Hän poimi maasta minut, naarmuisen ja likaisen.
Oli pintani täynnä halkeamia, olin karhea ja rosoinen.
Hän asetti minut joukkoon, muiden loistavien timanttien.
Ero oli todella melkoinen, en ollut niiden arvoinen.
Hän otti minut käsiinsä, alkoi puhdistaa ja kiillottaa.
Vähitellen aloin muuttua.
Miksi Hän puhdisti minua ?
Hän oli luvannut minullekin muodon ihanan ja uuden.
Minusta tulee kristallinkirkas, saan uuden mahdollisuuden.
Herra, Mestarini, minua kiillottaa, alan säteillä Kunniaansa !
Ilon kyyneleeni taivaalla loistavat kirkkaana sateenkaarena.
Minussa on edelleen jäljellä monta rosoista kulmaa.
Mutta voin jo toisille säteillä,
Herrani timanttina pimeydessä loistaa.
Ritva Piho 15.7.2003
Aika
Aika on sanana lyhyt ja tuttu,
mutta elettynä arvaamaton ja yllättävä,
toisinaan tuntuu kuin aikaa olisi liikaa,
toisinaan sitä on aivan liian vähän.
Elämä on yksi meille annettu aika,
aika rakastaa, tuntea, elää,
aika olla yhdessä perheen ja ystävien kanssa.
Olenko osannut käyttää aikani oikein,
mitä olen oppinut, mitä toisille jakanut?
Copyright 2009 Ritva Malmivuori- Piho
